Kesla

Uutinen

Kuhmo Oy: Älykkäät teollisuusnosturit takaavat tuotannon sujuvuuden

04.09.2023 Auto- ja teollisuusnosturit

Kuhmo Oy on kainuulainen sahayritys, joka toimittaa kotimaista puutavaraa 20 eri maahan ympäri maailman. Tuotteet valmistetaan paikallisesti laadukkaasta puusta, joka sahataan, kuivataan ja lajitellaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Päivittäin sahalla palvelevat Keslan teollisuusnosturit, joiden ansiosta tuotantolinjat pysyvät toiminnassa mahdollisista häiriötilanteista huolimatta.

“Toimitamme tavaraa Suomen lisäksi EU:n, Lähi-Idän ja Kauko-Idän maihin. Meillä on käytössä kaksi eri sahalinjaa, joissa tuotamme noin 400 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa. Vuotuinen liikevaihto on noin 125 miljoonaa ja kaiken kaikkiaan puolet tuotannosta menee vientiin. Luotamme Keslan ammattitaitoon teollisuusnostureissa, joista on tullut tärkeä osa päivittäistä työtämme”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Tommi Ruha.

 

Välitön yhteistyö tekee vaikutuksen

 

Keslan ja Kuhmo Oy:n yhteistyö sai alkunsa massiivisesta sahalinjainvestoinnista, minkä yhteydessä yritykselle tuli tarve hankkia uusi teollisuusnosturi. Palveluntarjoajaksi valikoitui kotimainen Kesla, joka vakuutti Tommin laadukkailla tuotteilla sekä ensiluokkaisella jälkimarkkinoinnilla.

 

“Uutta nosturia hankkiessa vertailimme eri palveluntarjoajia, mutta päädyimme lopulta valitsemaan kotimaisen Keslan. Keslan tuote vastasi loistavasti meidän tarpeisiin, minkä lisäksi tiesin, että heidän jälkimarkkinointi pelaa tällä alueella todella hyvin. Suomalaisena yrityksenä valintaan vaikutti ehdottomasti myös palveluntarjoajan kotimaisuus”, Tommi kertoo.

 

Teollisuusnosturit tuovat mielekkyyttä ja turvallisuutta työntekoon

 

Kuhmo Oy:n sahalinjoille hankittiin kaksi uutta teollisuusnosturia, jotka kytkettiin radio- ja valokuituohjaukseen. Prosessikäytössä olevat nosturit auttavat työntekijöitä reagoimaan sahalinjaston häiriöihin ja sujuvoittamaan tuotantoa. Tommin mukaan nosturit ovat toimineet vastanneet työntekijöiden odotuksiin erinomaisesti.

 

“Teollisuusnosturit ovat meillä prosessikäytössä, eli niillä korjataan häiriöitä aiheuttavia puita, jotka ovat jostain syystä joutuneet linjastolla väärään asentoon. Operaattori voi poistaa puun kauko-ohjauksen avulla helposti omalta työpisteeltään ja voimme jatkaa tuotantoa nopeasti, toteaa Tommi.

 

Sahalinjoilla Keslan teollisuusnosturit ovat tehneet työntekijöiden arjesta mutkattomampaa, minkä lisäksi niiden käyttö on parantanut olennaisesti myös työturvallisuutta. Kuljettajia ovat tyytyväisiä nostureiden teknisiin ominaisuuksiin, joista erityistä kiitosta kerää erinomainen ulottuvuus sekä käytännöllinen ohjausjärjestelmä.

 

“Teollisuusnosturi on osoittautunut suureksi avuksi fyysisissä työtehtävissä, sillä sen avulla vähennämme loukkaantumisriskejä merkittävästi. Nosturin käyttöönotto oli helppoa, kun koneesta löytyivät kaikki tutut liikkeet ja toiminnot. Radio-ohjauksen avulla pystymme nyt oikomaan puita kätevästi suoraan ohjaamosta käsin”, lisää sahausprosessin valvojana työskentelevä Markus Koistinen.

 

Apu löytyy läheltä kattavan huoltoverkoston ansiosta

 

Kuhmo Oy:lla suositaan kotimaisia toimittajia toimintavarmojen tuotteiden sekä välittömän yhteistyön ansiosta. Tommi on varma siitä, että Keslan nostureita löytyy kainuulaiselta sahalta jatkossakin.

 

“Keslan tehtaat sijaitsevat lähellä, joten voimme luottaa saavamme huoltoapua tarvittaessa nopeasti. Kokemuksemme teollisuusnostureista ovat niin hyviä, että olemme jo tilanneet uuden nosturin, joka saapuu keväällä. Voimme varauksetta suositella Keslan koneita myös muihin tuotantolaitoksiin”, Tommi kuvailee.

[Translate to Finnish:]