Kesla

Uutinen

Kesla Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen

12.04.2023 Pörssitiedotteet

KESLA OYJ                                PÖRSSITIEDOTE 12.4.2023 klo 17.00

KESLA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous 12.4.2023 vahvisti hallituksen esittämän tilinpäätöksen vuodelta 2022 sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että vahvistetun taseen perusteella tilikaudelta
1.1.-31.12.2022 ei jaeta osinkoa.

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi henkilöä. Jäseniksi valittiin uudelleen edeltävän vuoden hallituksen jäsenet: Veli-Matti Kärkkäinen, Jouni Paajanen, Vesa Tuomi ja Ari Virtanen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Sonja London. Näistä Sonja London, Petri Saavalainen, Vesa Tuomi ja Ari Virtanen ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.

Päätettiin, että hallituksen toimikaudelta puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 35.000 euroa. Varapuheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle palkkioksi päätettiin 17.500 euroa.

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö PwC:n, vastuullisena tilintarkastajana KHT Juha Toppinen.

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuuden hankkia omia osakkeita voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä. Hankittavien osakkeiden yhteismäärä lisättynä yhtiön hallussa tai panttina olevien osakkeiden määrällä voi olla yhteensä enintään 338.313 kappaletta yhtiön A-sarjan osakkeita eli alle 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään myös osakkeiden suunnatusta hankinnasta. Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa, johdon palkitsemisessa tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneen hankintahetken käypään arvoon. Osakkeiden hankinta voi tapahtua vain vapaalla omalla pääomalla ja se vähentää yhtiön voitonjakokelpoisia varoja. Hallituksella on oikeus päättää muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kuitenkin enintään 30.6.2024 asti.

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuuden luovuttaa omia osakkeita voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Hallitus voi päättää enintään yhteensä 338.313 kappaleen A-osakkeen luovuttamisesta. Hallitus voi päättää siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan ja luovuttaa osakkeet muussa kuin osakkeenomistajien omistuksen mukaisessa suhteessa. Osakkeet voidaan luovuttaa hallituksen päättämällä tavalla ja hallituksen määräämässä laajuudessa muun muassa vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä tai johdon palkitsemisessa. Osakkeet luovutetaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneen luovutushetken käypään arvoon ja ne voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kuitenkin enintään 30.6.2024 asti.

Yhtiökokous päätti hyväksyä ehdotuksen jatkaa osakkeenomistajista tai osakkeenomistajien edustajista koostuvan nimitystoimikunnan toimintaa. Nimitystoimikunnan tehtävänä on yhtiökokoukselle tehtävän hallituksen jäsenten lukumäärää, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valintaa sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkitsemista koskevan ehdotuksen valmistelu ja esittely seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikuntaan on ollut käytäntönä valita kaksi äänimäärältään suurinta osakkeenomistajaa tai näiden edustajaa. Äänimäärältään toiseksi suurin osakkeenomistaja on ilmoittanut kieltäytyvänsä nimitystoimikunnan jäsenyydestä, joten nimitystoimikuntaan valittiin äänimäärältään suurin sekä kolmanneksi suurin osakkeenomistaja. Lisäksi päätettiin, että valituille nimitystoimikunnan jäsenille myönnetään oikeus valita yksi yhtiön osakkeenomistaja tai hänen edustajansa toimikunnan kolmanneksi jäseneksi. Yhtiökokous päätti perustaa nimitystoimikunnan, jonka jäseniksi nimettiin Veli-Matti Kärkkäinen ja Jouni Paajanen. Nimitystoimikunta valitsee kolmannen jäsenen Keslan osakkeenomistajasta tai hänen edustajastaan.

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Vesa Tuomen ja varapuheenjohtajakseen Veli-Matti Kärkkäisen.

Hallitus päätti jatkaa tarkastus- ja palkitsemisvaliokuntien toimintaa. Hallitus valitsi keskuudestaan valiokuntiin seuraavat jäsenet:
Tarkastusvaliokunta: puheenjohtaja Veli-Matti Kärkkäinen ja jäsenet Sonja London sekä Petri Saavalainen. Jälkimmäisiksi mainitut ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.
Palkitsemisvaliokunta: puheenjohtaja Ari Virtanen ja jäsen Jouni Paajanen, joista ensimmäinen on riippumaton sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Keslan internet-sivuilla viimeistään 14. huhtikuuta 2023.

Joensuu 12.4.2023

Kesla Oyj

Hallitus

LISÄTIETOJA:

Hallituksen puheenjohtaja Vesa Tuomi, p. 0400 604 922

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesla.com

Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka tuottaa asiakkaan alustaan integroituvia, parasta käyttökokemusta tuottavia ja asiakkaan liiketoimintaa edistäviä laadukkaita materiaalinkäsittelyratkaisuja. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 45,9 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta oli 61 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. #yourlifetimematch.