PÖRSSITIEDOTE 17.4.2008
klo 9.00
KESLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–31.3.2008
Kesla-konsernin liiketoiminta kehittyi vahvasti vuoden 2008
ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Konsernin kolmen ensimmäisen kuukauden
liikevaihto kasvoi 66,1% ja oli 15,7 miljoonaa euroa
(1-3/2007 9,5 miljoonaa euroa). Viennin osuus liikevaihdosta oli 9,3 miljoonaa
euroa eli 59,0% (6,1 miljoonaa euroa, 64,5%).
Katsauskauden liikevoitto oli 1 615 tuhatta euroa (1 060 tuhatta euroa) ja
tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1 492 tuhatta euroa voitollinen (1
018 tuhatta euroa).
Muutokset segmenttiraportoinnissa
Keslan vertailukauden luvut sisältävät 1.4.2007 alkaen
vertailukaudella ostetun MFG Components Oy:n liiketoiminnan. Yritysoston myötä
Kesla-konsernin taloudellinen raportointi muodostuu kahdesta ensisijaisesta
segmentistä: metsäkoneet, johon kuuluvat emoyhtiön valmistamat puun korjuuseen,
käsittelyyn ja kuljetukseen liittyvät laitteet, sekä konepajajärjestelmät,
johon kuuluvat tytäryhtiöiden MFG Components Oy:n ja Kesla Components Oy:n
valmistamat voimansiirto- ja hydraulikomponentit ja – järjestelmät.
Toimintaympäristö
Keslan toimintaympäristö jatkui suotuisana katsauskaudella.
Myönteinen toimintaympäristö mahdollisti Keslan liiketoimintojen positiivisen
kehityksen. Sekä metsäkoneryhmän että konepajajärjestelmien tuotteiden kysyntä
ja toimitukset olivat vuoden takaista tilannetta korkeammalla tasolla sekä
kotimaassa että viennissä. Haasteet raaka-aineiden ja komponenttien saatavuuden
varmistamiseksi jatkuivat katsauskaudella.
Liikevaihto
Kesla-konsernin liikevaihto kasvoi merkittävästi vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä. Metsäkoneet–liiketoiminnan
orgaaninen kasvu oli katsauskaudella 40,9%. MFG
Components Oy:n liiketoiminnan sisällyttäminen katsauskauden lukuihin kasvatti konsernin
liikevaihtoa 25,1 prosenttia suhteessa vertailukauteen. Konsernin liikevaihto
kasvoi katsauskaudella yhteensä 66,1% ollen 15,7
miljoonaa euroa (1-3/2007 9,5 miljoonaa euroa).
Keslan kotimaan myynti kasvoi katsauskaudella 91,4% ollen 6,4 miljoonaa euroa (3,4 miljoonaa euroa) ja vientimyynti
52,2% ollen 9,3 miljoonaa euroa (6,1 miljoonaa euroa). MFG Components Oy:n
katsauskauden myynti sisältyy kotimaan lukuun, vaikka se merkittävältä osin on
välillistä vientiä osana asiakkaiden vientituotteita.
Liikevaihdon vahvaan kasvuun vaikuttivat MFG Components Oy:n
sisällyttäminen katsauskauden lukuihin, suotuisa markkinatilanne Keslan
molemmissa liiketoimintaryhmissä sekä tehdyt toimenpiteet konsernin markkinointi-
ja myyntiverkoston kehittämiseksi kotimaassa ja viennissä.
Tulos
Vuoden
2008 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos vahvistui edellisvuodesta.
Katsauskauden liikevoitto oli 1 615 tuhatta euroa (1-3/2007 1 060 tuhatta
euroa) ja tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1 492 tuhatta euroa
voitollinen (1-3/2007 1 018 tuhatta euroa). Tuloksen positiivista kehitystä
tuki MFG Components Oy:n liiketoiminnan sisällyttäminen konsernin lukuihin
katsauskaudella sekä molempien liiketoiminta-alueiden myönteisesti kehittyneet
liikevaihdot. Myös ennen katsauskautta ja katsauskaudella tehdyt investoinnit
ja toimintojen kehitystoimenpiteet tukivat tuloksen myönteistä kehitystä.
Investoinnit ja tuotekehitys
Konsernin investoinnit olivat kolmen ensimmäisen kuukauden
aikana yhteensä 1 051 tuhatta euroa (1-3/2007 379 tuhatta euroa). Investoinnit
kohdistuivat konsernin tuotantokoneisiin ja –laitteisiin
sekä rakennuksiin, joilla tuettiin toimintojen tuottavuutta ja kasvatettiin
valmistuskapasiteettia.
Katsauskaudella jatkettiin tulevilla vuosineljänneksillä
esiteltävien uusien tuotteiden suunnittelua sekä kehitettiin tuotannossa
olevien tuotteiden valmistettavuutta, käytettävyyttä ja laatua.
Tase ja rahoitus
Konsernin katsauskauden päättävän taseen loppusumma oli 34,2
miljoonaa euroa (31.12.2007 29,8 miljoonaa euroa). Taseen loppusummaa
edellisvuodesta kasvattivat katsauskaudella tehdyt käyttöomaisuusinvestoinnit
kasvun ja tuottavuuden tukemiseksi sekä liiketoiminnan kasvuun sitoutunut
käyttöpääoma.
Konsernin rahoitustilanne ja maksuvalmius säilyivät hyvinä ensimmäisellä
vuosineljänneksellä.
Henkilöstö
Kesla -konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin
339 henkilöä (1-12/2007 285 henkilöä). Henkilöstön kokonaismäärä 31.3.2008 oli 351
(31.12.2007 328 henkilöä). Katsauskauden henkilöstömäärää kasvatti orgaanista
kasvua tukevat rekrytoinnit konsernin eri toimintoihin.
Tytäryhtiöt
Kesla
–konsernin konepajajärjestelmiin kuuluvien
tytäryhtiöiden MFG Components Oy:n ja Kesla Components Oy:n liiketoiminnat
kehittyivät suotuisasti katsauskaudella. MFG Components Oy:n liikevaihto kasvoi
katsauskaudella 14,1% vertailukauteen verrattuna.
Kesla Components Oy ja MFG Components Oy tullaan yhdistämään tarkennetun
suunnitelman mukaisesti 30.9.2008. Yhtiöiden operatiivisten toimintojen
yhdistämiseen liittyvät valmistelut käynnistettiin katsauskaudella. Yhdistämiseen
liittyen Kesla Components Oy:n toimitusjohtajana aloitti 1.2.2008 insinööri
Timo Ala-Jääski.
Kesla Oyj:n
hallitus hyväksyi 29.2.2008 pitämässään kokouksessa Kesla Oyj:n tytäryhtiön MFG
Components Oy:n toteuttaman suunnatun maksuttoman osakeannin Kesla Oyj:lle ja
osakassopimuksen, jolla Kesla Oyj:n toimitusjohtaja
Keslan
Venäjän tytäryhtiön, OOO Keslan toiminta kehittyi katsauskaudella
suunnitelmallisesti. Metsänhoitaja
Riskit ja epävarmuustekijät
Keslan lähiajan riskit liittyvät liiketoimintaympäristön
äkillisiin ja/tai pitkäkestoisiin muutoksiin, yhteistyökumppanuusmuutoksiin,
omaan liiketoimintaosaamiseen ja resursointiin sekä raaka-aineiden ja
komponenttien saatavuuteen ja hinnoitteluun. Riskejä pyritään hallitsemaan
ylläpitämällä ja kehittämällä konsernin omaa liiketoimintaosaamista mm.
markkinamuutosten havaitsemiseksi ja hallitsemiseksi sekä solmimalla
pitkäkestoisia kumppanuuksia alan johtavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Markkinasuhdanneriskiä
pyritään pienentämään operoimalla useammassa maassa ja maanosassa useammalla
tuotesegmentillä. Riskeistä ja niihin varautumisesta löytyy enemmän tietoa
vuoden 2007 vuosikertomuksen sivuilta 10 ja 11.
Lähiajan näkymät
Metsäkoneryhmän toimintaympäristön signaalit ovat yleisvaikutukseltaan
myönteisiä pitäen
sisällään myös epävarmuutta. Kotimaassa kokonaishakkuiden ja erityisesti harvennus-
ja hankintahakkuiden määrän kasvu tukee Keslan tuotteiden kysyntää
lähitulevaisuudessa. Vientimarkkinoilla koneellistamisasteen edelleen kasvu
tukee metsäkoneiden kasvavaa kysyntää pidemmällä aikajänteellä. Metsäenergian
kasvava käyttö tukee osaltaan Keslan tuotteiden kysyntää. Myös Keslan
konepajajärjestelmien perusodotukset lähitulevaisuudelle ovat osaltaan myönteiset
perustuen suomalaisten konepajojen edelleen vahvoihin tilauskantoihin.
Myönteisten odotusten lisäksi markkinoille mahtuu myös rahoitusmarkkinoilta
heijastuvaa kasvavaa epävarmuutta. Epävarmuus voi heijastua Keslan asiakkaiden
investointikäyttäytymiseen lyhyellä tähtäyksellä vaikuttaen hidastavasti uusien
tilausten kertymään lähitulevaisuudessa.
Raaka-aineiden ja komponenttien saatavuushäiriöt ja
hintapaineet tulevat jatkumaan myös lähitulevaisuudessa. Erityisesti teräksen
vahva hintakehitys alkuvuoden aikana tuo haasteen omien tuotteiden
hinnoittelulle, joka riippuu pitkälle kysyntätilanteen kehittymisestä
lähitulevaisuudessa.
Konsernin
tilauskanta on hyvällä tasolla. Konsernin liikevaihdon odotetaan jatkavan
kasvuaan ja toiminnan tuloksen pysyvän hyvänä lähitulevaisuudessa.
Yhtiökokouksen
päätökset
Keslan yhtiökokous hyväksyi 29.2.2008
hallituksen esityksen, jonka mukaisesti 12.3.2008 maksettiin osinkoa sekä A-
että B-sarjan osakkeille 0,50 euroa/osake, yhteensä 1 684 tuhatta euroa (14.3.2007
maksettiin 0,50 euroa/osake eli yhteensä 1 684 tuhatta euroa). Hallituksen
jäseniksi valittiin
Hyvä
hallinnointitapa
Kesla
Oyj:n hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan sisäisen valvonnan
työryhmän, joka koostuu kahdesta yhtiöstä riippumattomasta jäsenestä. Yhtiön
sisäisellä tarkastuksella on tavoitteena tunnistaa, analysoida ja hallita
toimintaan liittyviä uhkia ja riskejä sekä samalla taata yrityksen tehokas
toiminta. Sisäinen tarkastus raportoi toiminnastaan ja tuloksista hallitukselle
puolivuosittain ja tarvittaessa.
Kesla Oyj noudattaa HEX
Oyj:n, Keskuskauppakamarin ja Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton
vahvistamaa suositusta listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä
(Corporate Governance). Lisätietoja Keslan hallinnointitavasta löytyy Keslan
kotisivuilta sekä Keslan vuosikertomuksesta, joka on julkaistu pdf-muodossa
Keslan kotisivuilla osoitteessa www.kesla.com. Vuosikertomuksen voi tilata myös
puhelimitse numerosta 013 - 682841.
Hallussa olevat omat osakkeet
Yhtiön hallussa oli osavuosikatsausajanjakson lopussa omia
osakkeita 14 570 kpl, joiden osuus kaikkien osakkeiden määrästä on 0,4% ja 0,1% äänimäärästä.
TAULUKKO-OSA
|
KONSERNIN TULOSLASKELMA 1 000 € |
1-3/2008 |
1-3/2007 |
1-12/2007 |
|
|
|
|
|
|
Liikevaihto |
15 728 |
9 468 |
46 842 |
|
|
|
|
|
|
Valmiiden ja keskeneräisten |
|
|
|
|
tuotteiden varastojen muutos |
365 |
341 |
185 |
|
|
|
|
|
|
Liiketoiminnan muut tuotot |
41 |
1 |
114 |
|
|
|
|
|
|
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö |
-8 877 |
-5 013 |
-24 163 |
|
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut |
-3 735 |
-2 420 |
-11 463 |
|
Poistot |
-277 |
-196 |
-1 036 |
|
|
|
|
|
|
Liiketoiminnan muut kulut |
-1 631 |
-1 120 |
-5 403 |
|
|
|
|
|
|
Liikevoitto |
1 615 |
1 060 |
5 077 |
|
|
|
|
|
|
Rahoituskulut (netto) |
-123 |
-42 |
-342 |
|
|
|
|
|
|
Voitto ennen veroja |
1 492 |
1 018 |
4 734 |
|
|
|
|
|
|
Tuloverot |
-389 |
-266 |
-1 241 |
|
|
|
|
|
|
Tilikauden voitto |
1 103 |
752 |
3 493 |
|
|
|
|
|
|
Jakautuminen |
|
|
|
|
Emoyhtiön omistajille |
1 079 |
752 |
3 493 |
|
Vähemmistölle |
24 |
- |
- |
|
|
|
|
|
|
Emoyhtiön omistajille
kuuluvasta voitosta laskettu |
|
|
|
|
laimentamaton/laimennettu
osakekohtainen tulos, euro |
0,32 |
0,22 |
1,03 |
|
KONSERNIN
TASE 1 000 € |
31.3.2008 |
31.3.2007 |
31.12.2007 |
|
|
|
|
|
|
VARAT |
|
|
|
|
Pitkäaikaiset varat |
|
|
|
|
Liikearvo |
360 |
- |
360 |
|
Muut aineettomat hyödykkeet |
175 |
97 |
192 |
|
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet |
8 474 |
5 292 |
7 681 |
|
Myytävissä olevat sijoitukset |
17 |
17 |
32 |
|
Laskennalliset verosaamiset |
54 |
96 |
150 |
|
|
|
|
|
|
Lyhytaikaiset varat |
|
|
|
|
Vaihto-omaisuus |
13 632 |
8 620 |
12 382 |
|
Myyntisaamiset ja muut saamiset |
10 846 |
6 754 |
8 318 |
|
Rahavarat |
692 |
312 |
656 |
|
|
|
|
|
|
VARAT YHTEENSÄ |
34 250 |
21 189 |
29 770 |
|
|
|
|
|
|
OMA PÄÄOMA JA VELAT |
|
|
|
|
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma
pääoma |
|
|
|
|
Osakepääoma |
1 917 |
1 917 |
1 917 |
|
Ylikurssirahasto |
6 |
6 |
6 |
|
Sijoitetun vapaan
oman pääoman rahasto |
210 |
44 |
44 |
|
Kertyneet voittovarat |
9 391 |
7 371 |
10 102 |
|
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma
pääoma yhteensä |
11 524 |
9 338 |
12 069 |
|
Vähemmistön osuus |
155 |
- |
- |
|
|
|
|
|
|
Oma pääoma
yhteensä |
11 680 |
9 338 |
12 069 |
|
|
|
|
|
|
Pitkäaikaiset velat |
|
|
|
|
Laskennallinen verovelka |
744 |
568 |
727 |
|
Varaukset |
180 |
170 |
180 |
|
Korolliset velat |
10 691 |
4 694 |
8 235 |
|
|
|
|
|
|
Lyhytaikaiset velat |
|
|
|
|
Ostovelat ja muut velat |
8 105 |
5 333 |
6 130 |
|
Tilikauden verotettavaan tuloon
perustuvat |
|
|
|
|
verovelat |
392 |
173 |
142 |
|
Lyhytaikaiset korolliset velat |
2 457 |
913 |
2 287 |
|
|
|
|
|
|
Velat yhteensä
|
22 570 |
11 850 |
17 701 |
|
|
|
|
|
|
Oma pääoma ja
velat yhteensä |
34 250 |
21 189 |
29 770 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSESTA (1000 EUR)
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
|
12 069 |
|
|
Jaetut osingot |
-1 684 |
|
Sijoitetun vapaan pääoman rahaston muutos |
185 |
|
Tilikauden
voitto |
1 103 |
|
Vähemmistön
osuus |
-155 |
|
Oikaisuerä |
6 |
|
Oma
pääoma katsauskauden lopussa 31.3.2008 |
11 524 |
|
|
|
|
Oma
pääoma tilikauden alussa 1.1.2007 |
10 195 |