Kesla Oyj Pörssitiedote 4.4.2006 klo 15.30
KESLA PERUSTAA
TYTÄRYHTIÖN VENÄJÄLLE
Kesla Oyj perustaa
tytäryhtiön Venäjälle vuoden 2006 toisen ja kolmannen vuosineljänneksen aikana.
Yhtiön päätoimipaikka tulee sijoittumaan Pietarin alueelle. Perustettava yhtiö
tukee Keslan omaa myyntiä ja jälkimarkkinointia, jälleenmyyntiverkostoa sekä
myyntiä yhteistyökumppaneiden kautta Venäjälle. Yhtiön perustaminen tukee
kannattavan kasvun tavoitetta vahvistamalla Keslan toimintaa kehittyvillä
Venäjän markkinoilla.
KESLA OYJ
Jari Nevalainen
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Jari
Nevalainen, 013 – 682 8332 tai 040 – 830 7750
JAKELU
Helsingin pörssi
Keskeiset
tiedotusvälineet
www.kesla.com
Kesla on metsäkoneiden ja
henkilönostimien suunnitteluun, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut
konepajakonserni. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2005 28,1 M€, josta
vientitoiminnan osuus oli 63%. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on
tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa, ja sen
palveluksessa on 213 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Helsingin
Arvopaperipörssissä.