Varsinainen
yhtiökokous 3.3.2006
Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous 3.3.2006 vahvisti
hallituksen esittämän tilinpäätöksen vuodelta 2005 sekä myönsi
vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle.
Yhtiökokous
päätti jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti A- ja B- sarjan
osakkeille 1,20 euroa/osake, osinkoa ei kuitenkaan makseta yhtiön omistamille
omille osakkeille. Osingon maksun täsmäytyspäivä on 8.3.2006 ja osingon
maksupäivä 15.3.2006.
Hallituksen
jäseniksi valittiin Harri Forss, Jussi Kuutsa, Seppo Kärkkäinen, Veli-Matti
Kärkkäinen, Tapio Nikkanen, Esko Paajanen ja Jouni Paajanen.
Tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy,
jonka vastuullisena tilintarkastajan toimii KHT-tilintarkastaja Roger Nyqvist.
Omien osakkeiden hankkiminen
Päätettiin, että hallitukselle myönnetään valtuutus
hankkia omia osakkeita voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti
seuraavasti:
Hankittavien osakkeiden yhteismäärä lisättynä
aikaisempien valtuuksien nojalla hankituilla osakkeilla ei valtuutuksen
voimassaoloaikana ylitä yhteensä 112.771 kappaletta, mahdollisen osakkeiden
lukumäärän lisäämisen jälkeen 225.542 kappaletta, yhtiön A-sarjan osakkeista. Osakkeet
hankitaan muussa kuin osakkeenomistajien omistuksen mukaisessa suhteessa
Helsingin Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä. Osakkeet
voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi
yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa, johdon palkitsemisessa
tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Osakkeet hankitaan
niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneen hankintahetken käypään arvoon.
Osakkeiden hankinta vähentää yhtiön voitonjakokelpoisia varoja. Valtuutus on
voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päivämäärästä lukien.
Omien osakkeiden luovuttaminen
Päätettiin, että hallitukselle myönnetään valtuutus
luovuttaa omia osakkeita voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti
seuraavasti:
Hallitus voi päättää enintään yhteensä 112.771
kappaleen, mahdollisen osakkeiden lukumäärän lisäämisen jälkeen 225.542
kappaleen, A-osakkeen luovuttamisesta. Hallitus voi päättää siitä, kenelle ja
missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan ja luovuttaa osakkeet muussa
kuin osakkeenomistajien omistuksen mukaisessa suhteessa.
Osakkeet voidaan luovuttaa hallituksen päättämällä
tavalla ja hallituksen määräämässä laajuudessa vastikkeena mahdollisissa
yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, johdon palkitsemisessa, tai ne
voidaan myydä Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.
Osakkeet luovutetaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneen luovutushetken
käypään arvoon ja ne voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta
vastaan.
Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen
päivämäärästä lukien.
Osakkeiden lukumäärän lisääminen
Päätettiin, yhtiön osakkeen likviditeetin
parantamiseksi osakkeiden lukumäärää lisätään osakkeenomistajien omistusten
suhteessa kolminkertaiseksi 1.127.715 osakkeesta 3.383.145 osakkeeseen
osakepääomaa korottamatta. A-sarjan osakkeiden lukumäärä nousee 2.483.145
kappaleeseen ja B-sarjan osakkeiden lukumäärä 900.000 kappaleeseen.
Yhtiöjärjestysmuutokset
Päätettiin,
että muutetaan Kesla Oyj:n yhtiöjärjestystä niin, että osakkeilla ei ole
nimellisarvoa. Osakkeet jakautuvat A-osakkeisiin ja B-osakkeisiin niin, että
A-osakkeita on vähintään 1.500.000 kappaletta ja enintään 6.300.000 kappaletta
ja B-osakkeita on vähintään 600.000 kappaletta ja enintään 2.100.000
kappaletta. Sekä A- että B-osakkeita osakkeita yhteensä on vähintään 2.100.000
ja enintään 8.400.000 kappaletta.
Lisäksi päätettiin, että yhtiöjärjestyksessä
todetaan, että kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille
aikaisintaan neljä (4) viikkoa ja viimeistään seitsemäntoista (17) päivää ennen
kokousta postittamalla kutsu kullekin osakkeen omistajalle osoitteella, jonka
he ovat osakasluetteloon ilmoittaneet, tai julkaisemalla yhtiökokouskutsu
hallituksen päättämässä valtakunnallisesti ilmestyvässä sanomalehdessä. Päätettiin
myös, että yhtiöjärjestyksen 12§:n kohta 10, jossa päätetään yhtiökokouskutsun
julkaisemissanomalehdet, poistetaan yhtiökokouksessa päätettävistä asioista.
Joensuussa 3.3.2006
hallituksen puheenjohtaja
Kesla
on metsäkoneiden ja henkilönostimien suunnitteluun, valmistukseen ja
markkinointiin erikoistunut konepajakonserni. Konsernin liikevaihto oli vuonna
2005 28,1 M€, josta vientitoiminnan osuus oli 63%. Vuonna 1960 perustetulla
Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa, ja sen
palveluksessa on 213 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Helsingin Arvopaperipörssissä.